Tekniikan härkäviikot

Kansallisteatterin suurella näyttämöllä on tällä viikolla rakennettu vimmatusti niin lavan kuin yleisönkin puolella. Paikka muuttuu viikko viikolta yhä luolamaisemmaksi, ja työryhmä tunteekin laskeutuvansa alati syvemmälle maan alle ensi-illan lähestyessä. Eipä tuohon enää olekaan kuin viisi viikkoa (apuva!).





Tekniikan hikoillessa porien, pleksien ja pullojen parissa on muu työryhmä muuten möyrinyt ympäri teatterirakennusta kuvaamassa Luolastolle traileria, joka julkaistaan piakkoin. Pysykää siis taajuudella!




 

Pölynimurin tukkeutuminen on toistuva vitsaus myös teatterityössä. Tunnista roska! (Kuvat: Krista Mäkinen ja Alma Pöysti.)

Tervaa tulevaisuuteen

 

Hisseillä ajelu on suurella näyttämöllä jo arkipäivää, onpa härveleitä ryhdytty käyttämään soittiminakin. Eniten aikaa koreissa viettävät asiantuntevat insinöörimme. Luolien muinaiset asukkaat eivät sen sijaan malta aina kävellä säädyllisesti lattialla vaan valloittavat myös teatterin seiniä.

Kansallisteatterin kauden avajaisissa esitetyt kohtaukset Luolastosta kiinnostivat lehdistöä. Ohjaaja Laura Ruohosta haastattelivat ainakin Aamulehti ja Ilta-Sanomat.

Tiesittekö muuten, että Suomessa pilottihankkeena louhittavaan ydinjätteen loppusijoituspaikkaan haudataan myös tervaa? Ikiaikaista pohjantervauksen perinnettä on nimittäin jatkettu myös ikuiseen tulevaisuuteen, kun loppusijoitussyvyyden saavuttanut Posivan Onkalo tervattiin juhlallisin menoin ja huikein asuin.

Myös Lohjan Tytyriä on aikanaan tervattu. Kuvat: Krista Mäkinen, Kati Lukka ja Harri Lång.

Muumion kirous

Vuosi vaihtui, eikä talvi tullut vieläkään. Höh!

Vaan luolissa ei lunta saataisi muutenkaan, pimeyttä kylläkin. Sutina Kansallisteatterin suurella näyttämöllä alkoi heti uudenvuoden jälkeen, ja töitä paiskitaan nyt jopa aamuin illoin.

Chauvet'n kuuluisat hevoset.

Koska Luolastossa liikkuu joulun alla esiteltyjen elukoiden lisäksi myös ns. "älyllistä" elämää, käväistään pikaisesti ihmisen asuttamien luolien historiassa ja esihistoriassa. Vaikka monelle tulee luolamaalauksista mieleen karkeat tikku-ukkoraapustukset, ovat ihmisen tekemistä maalauksista vanhimmat itse asiassa tyyliltään kaikkein realistisimpia. Ne myös kuvaavat jo sukupuuttoon kuolleita jääkauden eläimiä hämmästyttävän tarkasti fossiililöytöjä ja geenitutkimuksen tuloksia tukien.

Jopa tuhansia vuosia vanhoja teoksia on maalattu uudestaan, eikä kyseessä ole ollut vain oman tägin lätkäisy muinaisen teoksen päälle, vaan vanhan kuvan uskollinen vahvistaminen. Australian alkuperäisasukkaiden tiedetään päivittäneen maansa kalliomaalauksia vielä nykyaikanakin. Meikäläisen katse yltää yhtä kauas vain museoissa.

Tulevaisuuteen sen sijaan pälyillään pelotta. Ydinvoimaloiden pohottaessa jätettä koko ajan enemmän on sille pian keksittävä loppusijoituspaikka, jossa ryönä saa rauhassa säteillä itsensä vaarattomaksi. Kuinka siis varmistetaan, ettei kukaan vahingossakaan kaiva radioaktiivisia kapseleita esiin sanokaamme kymmenen tuhannen vuoden kuluttua?

Tämän abstraktin luolamaalauksen merkitystä ei toistaiseksi ole kyetty selvittämään. Jotkut näkevät siinä siipensä levittäneen, mekkoon pukeutuneen enkelihahmon, jonka päätä keskiympyrä kuvaa.

Vaikka kätköön saataisiinkin liitettyä viesti, jonka tulevaisuuden ihmiset varmasti ymmärtävät, ei tietenkään ole mitään takeita siitä, etteivätkö he kaivautuisi kiellettyyn paikkaan yhtä hanakasti kuin nykyihminen on raijannut museoihinsa vasiten kirottuja muinaislöytöjä.

(PS. Kalliomaalauksia löytyy muuten Suomestakin. Ei muuta kuin bongaamaan!)

Samaan aikaan teatterissa...

 

Tekniikka paiski töitä joululomallakin, ja suuren näyttämön ilmatilassa liikutaan nyt köysien lisäksi kaivoshisseillä.

Ohjaaja perheajelulla. Kuva: Kati Lukka