lauantai 21. joulukuuta 2013

Hyvää joulua ja luolien tunnelmaa

Luolaston väki nousee joulun pyhiksi maan pinnalle enemmän tai vähemmän lomailemaan. Harjoitukset jatkuvat uudenvuoden jälkeen. Mustana uhkaavan joulun maanalaisessa pimeydessä voi hakea omatoimista valohoitoa seuraavista luolien ihmeistä ympäri maailman.

Omanissa keskellä erämaata sijaitseva Majlis al Jinn ("henkien kokouspaikka") todistaa, ettei luolissa läheskään aina ole pimeää. Yhteen maailman suurimmista kammioista mahtuisi toistakymmentä suihkukonetta ja siihen pääsee ainoastaan suoraan köydellä laskeutumalla. Matkaa pohjalle kertyy yli sata metriä.


Ihmisen kyltymätön himo työntyä maankuoren uumeniin on paljastanut meidän maanpäällisten silmille myös sellaisia ihmeitä, jotka ovat voineet syntyä vain täydellisessä eristyksessä. Meksikon Naican Kristalliluolan käsittämättömät kiteet ovat seleniittiä, joka on muodostunut satojen tuhansien vuosien aikana luolan täyttäneessä mineraalipitoisessa vedessä. Alunperin kaivostöiden yhteydessä löytynyttä luolaa tutkitaan nyt ahkerasti, vaikkei saunan lämpöisessä kosteassa pätsissä voi oleskella edes erikoisvarusteissa paria tuntia pidempään.



Jos maan voimat muokkaavat kiveä merkillisiin muotoihin, niin vielä kummallisempia tapahtuu elävien olentojen parissa. Valottomissa syvyyksissä, joiden kemialliset olosuhteet, paineet ja lämpötilat poikkeavat usein maanpäällisistä, on vuosimiljoonien aikana päässyt kehittymään toinen toistaan merkillisempiä otuksia. Monet luolissa elävät eläimet ovat sokeita, ja kun ei näköaistia ole, ei väreillekään ole juuri käyttöä.


Muun muassa tämä kroatialainen kotilo on kuortaan myöten läpinäkyvä, ja umpisokea tietysti. Kilometrin syvyydessä asustava otus vie voiton etanoidenkin nopeuskilpailussa, se kun liikkuu vain joitakin senttimetrejä viikossa.










Samoilla seuduilla elelevä, salamantereihin kuuluva olmi ei kasva aivan aikuiseksikaan, vaan säilyttää toukkavaiheesta tutut kiduksensa koko elämänsä ajan. Vain valon muutoksia näkevä eläin on muilta osin sitäkin pätevämpi: tarkan kuulon ja hajuaistin lisäksi olmilla on myös sähköaisti.








Kauniiden näkymien ja turvapaikkojen vastapainoksi luolista löytyy myös perinteistä kauhua. Tämä 30-senttinen tuhatjalkainen popsii Etelä-Amerikassa kitusiinsa jopa lepakoita, joita se nappaa suoraan lennosta. Ei heikkohermoisille!

Luolaston väki toivottaa kaikille erinomaista talvipäivänseisausta ja lisääntyvää valoa tästä eteenpäin!

lauantai 14. joulukuuta 2013

Vuohien jalanjäljissä


Toisella harjoitusviikolla työryhmä tasapainotti maan alla möyrimistä suuntaamalla ylöspäin. Heti maanantaina Alma Pöysti hilattiin suuren näyttämön ylle lehtikuvauksen merkeissä. Arkeologimme päätä ei näyttänyt huimaavan edes ylösalaisin roikkuessa. Yläilmoissa oleskelu alkaa jo kuulua harjoitusten arkeen.


 











Kokemusta korkeuksista hankittiin keskiviikkona, kun osa työryhmästä kävi seinäkiipeilemässä. Opettaja löytyikin talon väestä - teatterinjohtaja Mika Myllyaho harrastaa seinäkiipeilyä ja opasti työryhmää lajin parissa. Luolastossa kiipeilevät muutkin kuin arkeologit, ja kammioiden seinämistä saattaa löytyä muinaisia maalauksia epäilyttävän korkealta...

Lepakot eivät ole ainoa inspiraatiomme lähde.

Puvustus tuo tunnelmaa myös lattiatasossa liikkuville näyttelijöille. Luolaston pimeydessä hohtavatkin jo tieteen iloisen väriset huomioliivit. Insinöörimme ovat tärkeällä asialla, sillä heidän työnsä tulosten pitää kestää kauemmin kuin mikään ihmisen rakentama on koskaan kestänyt.

Onneksi näin suuren projektin airuet sentään tietävät, missä ovat. Ja näkyvät pimeässä. Muistakaa tekin heijastimet ja pysykää kanavalla!


Pullojen loppusijoituspaikka. Kuvat: Timo Teräväinen ja Harri Lång.


maanantai 9. joulukuuta 2013

Lohjan lepakot


Muinaisten luolien lisäksi Luolasto koostuu myös uusista, nykyajan ihmisen louhimista loppusijoitusonkaloista. Työryhmä kävi tutustumassa tunnelien tunnelmaan Tytyrin kaivosmuseossa, joka sijaitsee edelleen toimivassa kalkkikivikaivoksessa vajaat sata metriä Lohjan alla.

Ahtaan paikan kammoa ei auton mentävissä tunneleissa juuri päässyt kokemaan, eikä liioin pimeyttä ja hiljaisuutta. Suurten louhoshallien kymmensekuntinen kaiku tosin nosti hymyn äänisuunnittelijan huulille. Pääsipä osa porukasta kokeilemaan myös kivien murskausta perinteisellä mies ja moukari -metodilla.








Parin tunnin opastettu kierros vei luolastolaiset jopa kappaleen matkaa Lohjanjärven alle. Tilaisuuden mukaisesti frakkeihin sonnustautunut ryhmä virkistäytyi kylmässä kaivoksessa kahvin ja pullapitkon avulla. Viime vuosisadan kaivosmiehen oli tyydyttävä kahteen kahvitaukoon kokopäiväisen moukarinheiluttelunsa lomassa.


Teatterityöläisten saalis maan alta jäi vähäiseksi, mutta sitäkin säihkyvämmäksi: kaivosmuseon oppaat lahjoittivat ohjaaja Laura Ruohoselle kimpaleen monimineraalista katinkultaa. Onnea tuottava kivi on jo saanut kunniapaikan näytelmän harjoituksissa Kansallisteatterin suurella näyttämöllä.

Tytyrin nykyiset työntekijät möyrivät konevoimin näkymättömissä 350 metrin syvyydessä museovieraiden alla. Työryhmää vastaan tuli kuitenkin kaivoksen pysyviä asukkeja, joiden kahvitauoilla nautitaan pullan sijasta hyönteisiä: käytävien eli ammattikielellä perien seinillä horrosti lepakoita, joiden muumioituneita ruumiita löytyi myös perien pohjalta.

Rauhanhäiritsijät horrostajan kimpussa. Tunnista laji! Kuvat: Krista Mäkinen ja Timo Teräväinen

Nahkasiipien jalanjäljissä liikutaan pian myös suurella näyttämöllä, kun Luolaston näyttelijät kohoavat korkeuksiin killumaan. Myöhemmin tällä viikolla selviää, kuinka isompi nisäkäs pärjää yläilmoissa.

PS: Skviik!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Espanjan alla




Harjoituskausi polkaistiin käyntiin tekemällä opintomatka muinaisiin maisemiin. Kirjailija Laura Ruohonen ja näyttelijä Alma Pöysti vierailivat Espanjan Cueva de la Piletassa tutustumassa näytelmää inspiroineisiin luoliin, joissa on asuttu kymmeniä tuhansia vuosia. Luolamaalaustutkijaa esittävä Pöysti sai matkaansa myös roolikengät, jotka pääsivät reissulla totiseen käyttöön niin syvyyksissä kuin korkeuksissakin.

Yllättävän kodikkaasta Cueva de la Piletasta ei sisäkuvia saanut, mutta matkalaiset pääsivät muun muassa soittamaan koko luolan mittaista kivistä rummunkalvoa ja stalagmiittiurkuja. Sekä kiipeily että soivat luolat ovat tärkeä osa myös näyttämölle muodostuvaa maailmaa.

Cueva de la Piletaan voi tutustua täällä - ainakin espanjaksi.













Kirjailijan palattua Suomeen Pöysti jatkoi matkaa Gibraltarille. Euroopan lounaiskärjestä on aikanaan uskottu pääsevän luolia pitkin Afrikkaan asti. Laiva lienee helpompi vaihtoehto.
 Kuvat: Alma Pöysti ja Laura Ruohonen

Samaan aikaan Suomessa...

 


Kansallisteatterilla pestään vimmatusti kahdeksaa tuhatta muovipulloa. Etikettien poistamisen vuoksi jää jättiläismäinen panttipotti saamatta, mutta melkoinen cocktail näiden pohjajämistä kyllä syntyi. Vaan mikä megalomaaninen rakennelma puhtaista pulloista oikein muodostuu?

Tervetuloa Luolastoon!

Tämä on Laura Ruohosen Luolasto-esityksen blogi. Seuraavien kolmen kuukauden ajan täällä seurataan matkaa uunituoreesta näytelmätekstistä kohti kokoillan esitystä Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Harjoitusten lisäksi blogi piipahtaa esityksen tekoon liittyvillä reissuilla myös muualla, maan päällä ja alla.

Blogia pitää ohjaajan dramaturginen assistentti Ville Koskivaara.